On ajatuksia, jotka halutaan unohtaa. Ajatuksia, jotka painetaan syrjään, jätetään vaille huolta.

On ajatuksia, jotka jäävät orvoiksi.

Ensin ne ovat säyseitä. Muistuttavat olemassaolostaan vain heikoimpina hetkinä. Pysyvät hallinnassa. Mutta jos niille antaa aikaa odottaa…

Ne kasvavat.
 

Ahdistettuina mielen nurkkiin, raajoille ei löydy tilaa. Kädet vääntyvät kieroon, jalat sykkyrälle, silmät kiertyvät nurin. Ne kasvavat häijyiksi. Kuiskivat korviin lohduttomia lauseita. Salpaavat hengityksen hyppimällä rinnan päällä. Lyöttäytyvät yhteen ja juonivat.

Ja lopulta pääsevät vapaiksi.

 

Orpokodin nukkeasukkaat ovat meidän jokapäiväisten pelkojemme ja painajaistemme ruumiillistumia. Nuket eivät puhu, mutta heidän syvimmät ajatuksensa tulevat esiin tarinoina, jotka koristavat orpokodin seiniä ja sisustusta. Jokaista nukkea ohjaa oma henkilökohtainen pelko, mikä ilmenee sekä tarinoissa että nukkejen fyysisessä olemuksessa.